Teollisuuden, palveluiden ja rakentamisen liikevaihdot ottivat huhtikuussa valtavan harppauksen viimevuotiseen verrattuna 30.5.2022 13:39
Suurin osa kokee elämänsä Suomessa turvalliseksi – myös asenteet maahanmuuttoa ja kansainvälistä avunantoa kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi 19.5.2022 13:06
Suomessa kuoltiin viime vuonna historiallisen paljon: vastaaviin lukemiin päästiin viimeksi 1940-luvulla – "Kuolleisuuden voisi olettaa kasvavan jatkossakin" 22.4.2022 8:28
6,6 miljardin pudotus, 25 000 työllistä ulos – Tilastokeskus: Näin kovalla kädellä korona kuritti matkailua vuonna 2020 – Tietyissä paikoissa Suomea matkailukysyntä kasvoi 6.4.2022 14:22
Tilastokeskus: Nollatuntisopimuksella työskentelevien määrän kasvu pysähtynyt – Yleisintä yhä majoitus- ja ravitsemisalalla 4.4.2022 14:55
Kuluttajien talousluottamus on nyt yhtä heikkoa kuin lama-aikana – Tilastokeskus: Kansa pelkää hintojen hurjaa nousua 28.3.2022 14:42
Kuluttajien luottamus talouteen romahti – mittaushistorian kolmanneksi alhaisin lukema 28.3.2022 18:03
Kuluttajien ja elinkeinoelämän luottamus talouteen on kohentunut – Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan arvioidaan kuitenkin synkentäneen näkymiä 25.2.2022 10:39
Suomessa kuoli tammikuussa 500 ihmistä vuoden takaista enemmän – määrä on koko mittaushistorian korkein 22.2.2022 14:21
Suomessa kuoltiin tammikuussa ennätyksellisen paljon – Lukema mittaushistorian korkein 22.2.2022 9:00
THL: Yhä useampi opioidikäyttäjä on korvaushoidon piirissä – määrä kasvanut tasaisesti vuosituhannen alusta 25.1.2022 9:51
Tieliikenteessä kuoli vuoden aikana 210 ihmistä, moottoripyöräilijoiden kuolemissa luku synkkeni edelliseen vuoteen verrattuna 31.12.2021 10:15
Uusien avoimien työpaikkojen määrä kasvoi hurjaa vauhtia, työllisyysaste nousi marraskuussa lähes 73 prosenttiin 21.12.2021 11:01
Pienituloiset menettävät eniten elinvuosia – tutkimuksen mukaan tuloryhmien väliset kuolleisuuserot ovat Suomessa edelleen suuret 17.12.2021 12:21
Toisin kuin odotettiin, itsemurhien määrä laski koronavuonna 2020 – alhaisempaa lukua saa hakea 1950-luvulta asti 13.12.2021 18:00
Näin rahapelaamista suitsitaan seuraavaksi – Veikkauksen peleihin vuosittainen tappioraja 10.12.2021 13:02
Veikkaus ottaa ensi vuonna käyttöön vuosittaisen tappiorajan, joka ei kuitenkaan koske ammattimaista vedonlyöntiä – rahapeliongelmien esiintyvyys väestötasolla laskenut 10.12.2021 10:39
Koronaan kuoli yli 550 ihmistä viime vuonna – Viina ja tapaturmat veivät hautaan paljon useamman 10.12.2021 9:09
Teollisuuden uusien tilausten kasvu jatkui lokakuussa, mutta hidastui aiemmista kuukausista 10.12.2021 15:55
Elinkeinoelämän luottamus oli marraskuussa vahvinta 14 vuoteen – mutta uuden virusmuunnoksen vaikutus nähdään vasta joulun jälkeen 29.11.2021 15:09
Teollisuuden tilaukset kasvoivat syyskuussa yli kolmanneksen vuoden takaisesta – myös koko vuosi ollut suotuisa 10.11.2021 10:39
Teknologiateollisuuden nousukiito tasaantui, uusien tilausten määrä ei yltänyt odotuksiin 4.11.2021 12:17
Syyskuun työllisyysluvut odotettua vaisummat, työllisyysaste 72,5 prosenttia – "Nyt on mieli hieman lommolla" 26.10.2021 16:39
Alkuvuodesta syntyneitä seitsemän prosenttia enemmän viime vuoteen verrattuna – väkiluku kasvanut Suomessa maahanmuuton ansiosta 21.10.2021 9:52
Aiempaa useampi joutui seksuaalirikoksen uhriksi alkuvuoden aikana – raiskauksia yli 1 300 15.10.2021 15:42
Yksinyrittäjä voisi saada jopa 10 000 euroa – Hallituksen esittämä kokeilu kannustaisi palkkaamaan ensimmäisen työntekijän 1.10.2021 16:27
Yöpymiset majoitusliikkeissä elokuussa edelleen selvästi koronaa edeltävän tason alapuolella 30.9.2021 8:44
Tältä Suomi näyttää vuonna 2040 – väkiluku kääntynyt laskuun, koulut kumisevat tyhjyyttään nuorison määrä romahdettua 30.9.2021 16:16
Kuluttajien luottamus talouteen nousi liki ennätyslukemiin – elinkeinoelämän luottamus heikkeni hivenen 27.9.2021 11:19
Syöpädiagnoosit vähenivät Suomessa vuonna 2020 – Viivästyneet diagnoosit voivat tarkoittaa vaikeammin hoidettavia kasvaimia, varoittaa Syöpäjärjestö 3.9.2021 14:39
Syöpien määrä näyttää laskeneen ja se huolestuttaa asiantuntijaa – voi ennakoida ikäviä uutisia sairastuneille 3.9.2021 10:46
Näinkö miljonääriksi? Uusi rahapelitutkimus paljastaa voitollisimman tavan pelata – eniten riskiä ravipelaamisessa ottavat kolmekymppiset miehet 18.8.2021 15:25